Jyväskylä

sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Käytiin eilen Jyväskylässä Yläkaupungin Yö -tapahtumassa soittamassa. Tulipahan reissattua taas oikeen pidemmän kaavan kautta mutta keikka meni hyvin ja oli ihan jäätävän hauska reissu.


Jep. Kuten kuvasta näkyy, meijän soittoaika oli oikeesti vasta 1:30. Siis puol kaks yöllä. Se on aika myöhään. Varsinkin kun sound check oli klo 17 ja piti vielä ajaa samana iltana kolme ja puol tuntia takasin Helsinkiin.



No eipä siinä muukaan auta. Puolilta päivin reenikselle pakkaamaan kamat autoon ja nokka kohti Jyväskylää. Ja tietty First things first niinko Fred Durst sanois. Oltiin ehditty Lahteen asti kun piti pysähtyä syömään ja kauppaan. Yritettiin eka pysähtyä jollain muulla ku ABC:lla mutta eihän siitä mitään tullu, joten päädyttiin ABC:lle kuitenkin. Ei pitäis koskaa yrittää pysähtyä missään muualla ku ABC:lla. Muuten joutuu vaan pettymään.


Muutama tunti myöhemmin päästiin Jyväskylään asti ja löydettiin Ilokiven pihaan. Ilokivi oli siis se paikka, jossa soitettiin eilen. Ei ollu mitään hajua siitä, millanen paikka oli vastassa, joten yllätyttiin jopa vähän positiivisesti, kun paikka ei ollukaan pienimmästä päästä. Lavaki löyty ja aurinko paisto.


Siinä sit nopee sound checki ja ruokalipuilla nopeesti hernekeittoa naamariin. Päätettiin siitä lähteä tsekkaamaan kaupungille, jotta mikä se Yläkaupungin Yö oikeen onkaan.

Ihan ekaks törmättiin sellaseen äijään joka soitti ihan randomilla rummuilla jäätävää blastia jossain puiston reunassa. Ihan älytön äijä! Harmi, että se lopetti just ku päästiin paikalle...

Siitä kun edettiin tuli vastaan kaikenlaista esitystä. Pari bändiä ja joku äijä joka leikkas hiuksiaan puukolla. Keskellä katua. Ja ihmiset katto. Se oli vähän hämmentävää. Mut kai se oli taidetta tai jotain.

Käytiin hakemassa akkarit autosta ja käytiin soittamassa muutama biisi akustisesti siinä festarihuumassa. Ei siinä kauaa viittiny vetää ku oli niin paljon kaikkee häppeninkiä ja ääniki meinas lähtee ku piti huutaa melun yli.


Tässä vaiheessa kello oli vasta jotain kaheksan. Mitäs sitte? Vielä ois se neljä ja puol tuntia ennen ku pitäis soittaa...

Päätettiin, että lähetään lähimmälle ABC:lle hengailee jokski aikaa. Siellä me sit ooteltiin muutama tunti, juotiin kahvia ja pelattiin Riskiä iPadilla. Jotenki vähän epätavallinen tapa viettää aikaa ennen keikkaa... Mut eipä siinä. Siinähän se aika meni. Ja kun ei mitään backstagea ollu ni sai hengailla vähän aikaa rauhassa.


Sit alko kello olee kakstoista ja buugit päällä. Lähettiin takas Ilokiveen ja venailtiin siinä vielä pari bändiä ennen ku päästiin ite lavalle. Siellä oli aika hyvin jengiä, vaikka vähän arveluttiki, miten jengi jaksaa meitä jäädä kattomaan.

Mut jäi! Ainaki pienen välispiikin aikana tehdyn kyselyn perusteella paikalla oli kolme ihmistä, jotka oli meistä ennen kuullu, joten varsinki siihen nähden oli kyl tosi jees että siellä oli aika paljonki jengiä vielä ihan loppuun asti.

Ja vaikka me ei saatukaan kauheesti omia kamoja kulkemaan mukana ni kai se ihan hyvältä kuulosti. Se on hyvä puoli siinä, kun on vedetty niin paljon keikkaa, että ei tarvi kauheesti mitään sinne lavalle kuulla tai saada selvää ja pystyy silti vetämään aika hyvin. Ja oli kivaa ku oli sen verran iso lava että mahtu liikkumaan. Ja yleisö diggaili ja oli messissä! Ei mitään valittamista siis.


Kello alkoki olee jo puol kolme yöllä kun päästiin lähtemään takasin kotiin. Siinä sit se kolme ja puol tuntia kotimatkaa auringon nousun valossa. Oli ihan piristävää ajaa ku oli niin valosaa. Talvella voi olla vähän nihkeetä ajaa jos on tosi pimeetä yöllä. Mut nyt vaikka siitä oli jo yli 12 tuntia, kun oltiin kotoota lähetty, ei väsyttäny yhtään vaan oli ihan kivaa ajella takas.

Puol kuus aamulla oltiin treeniksellä roudaamassa kamoja takasin. About 18 tuntia siitä kun sieltä viimeks lähettiin. Mutta oli hauskaa!

Seuraavaks mennään ens viikon perjantaina Hyvinkäällä, Sveitsin maauimalalla. Siellä soittoaika on onneks vähän inhimillisempi: klo 14. Ja se onki ulkoilmakeikka! Saletisti jees.



Nii ja hei jos ette vielä käyny kattomassa Oton uutta rumpucoveria ni tehkääs se nyt!
tomppa

2 kommenttia :

Milanarda kirjoitti...

Ai että, mikään ei oo niin perinteinen ku ABC-tienvarsihelv... joo, kyllä te tiiätte. On niissä se hyvä puoli että ne on aina auki. :P

Unknown kirjoitti...

ABC on hieno paikka! :D

Lähetä kommentti