Oulu

lauantai 30. kesäkuuta 2012
Eilen oli aika kiire päivä. Meillä oli keikka Oulussa. Oulu on aika pitkällä. Ainakin Helsingistä se on aika pitkällä. Kaiken lisäks eilen oli tän kuun akustisen videon julkasupäivä. Se nyt tietty oli ihan ite ittellemme asettama päivä mutta eihän sitä nyt kehdannu katkasta "Joka kuun viimenen perjantai" -putkea, kun oltiin niin hienosti 5kk pysytty aikataulussa.


Okei. Lähetään alusta. Oulu. Sinne oli päästävä ja liikkelle lähettävä aikasin, jotta ehittäis ylipäätään perille perjantain puolella.

Meillä oli kokoontuminen Oton pihalla puolen päivän aikaan. Siitä semmonen kaheksan tuntia autolla Ouluun ja oltais vielä sound checkin puolella perillä. Onneks ouluäijät roudas suurimmat osat kamoista niin, ettei meijän tarvinnu lähteä koko backlinen kanssa liikkeelle. Ois menny hankalaks sellanen.

No mutta meijän lähtöhän meinas mennä ihan puihin jo heti alkuunsa. Juho oli laittanu akkarivideon tulee yöks mutta siellä oli ohjelmat kaatunu eikä videoo ollukaan aamulla. No eipä siinä mitään. Uudestaan vaan koneet ruksuttamaan heti aamusta ja neljän tunnin päästä ois video valmis. Just ennen ku pitäis lähteä.

Niinpä... Video oli mutta eihän se ihan siltä näyttäny, miltä ois pitäny. Joku siellä edelleen rikko jotain ja ihme häiriöitä täynnä jotku kohdat. Siinä ihan jäätävässä kiireessä sit pienet korjausliikkeet ja video tulemaan Dropboxiin ja kiireellä Oulua kohti. Suunnitelmana se, että otettiin Oton kone matkaan ja laitettais video sit tuubiin keikkapaikalta.


No mut hei! Homma hallussa, kytkin ilmaan ja suunnaksi Oulu. Reilut 600 kilometriä ja 7-8 tuntia autossa istumista edessä. Jonnekin Jyväskylään asti meni ihan hujauksessa. Musa vaan täysille ja nautii aurinkoisesta kesämaisemasta ni mikäs siinä. Kyllä se aina sisätiloissa kyhjöttämisen voittaa. Vaikka onhan autoki kai sisällä. Vai onko se ulkona? Kertokaa te...

Siinä ehkä pari-kolmesataa kilsaa ennen Oulua alko vähän takapuoli pettää eikä ois meinannu enää jaksaa istua aloillaan. Mut Dark Soulsin tahkonneena Otto ja Jesse oli ainakin reenannu perslihaksia sen verran, että selvittiin perille asti. Ja ehdittiin tsekkaamaanki ihan hyvin.

Siinä sit tsekki, hermossa syömään ja sen jälkeen kattomaan oliko video onnistunu ja latautunu Dropboxiin ilman häiriöitä. Onneks oli! Laitettiin se uppimaan YouTubeen ja sit pitiki jo lähtee soittamaan keikkaa.

Ei siellä ny varsinaisesti kuhina käyny. Johtu varmaan juurikin tosta vähän liianki hyvästä kelistä ja siitä, että eihän me siellä olla ennen soitettu ni kuka meitä ois osannu tulla kattomaan? Mutta ei siinä mitään. Täysillä vaan ja olihan se ny hauska soittaa kun oli ihan hyvät soundit ja lavaakin sen verran, että mahduttiin ongelmitta. Mitä nyt onnistuin potkimaan Jesseä pari kertaa munille ja lyömään Juhoo kitaralla. Onneks kukaan ei sentään kuollu!

Siinä sit lavalta alas ja kamat kasaan. Mentiin jo bäkkärille hengaamaan ja Otto tais olla jo saunassa - jep, siellä oli sauna bäkkärillä! No mutta siis... Otto tais olla jo saunassa, kun tajuttiin, että siellähän se oli kone miksaajan mestoilla lataamassa sitä videoa YouTubeen. Sinne se oli nätisti menny ja about tunti vuorokauden vaihtumisen jälkeen linkit Facebookiin. Nnnnoh... Kaisse lasketaan.



Jee! Ens viikolla nauhotellaanki sit taas.
tomppa

Ps. Oisin laittanu enemmän kuvia, mutta en päässy Juhon kuviin käsiks. Pitää kattoo jos niitä löytyis lisää siltä vielä...

Pps... jos ette keksi mitään musaa ton meijän akkaribiisin lisäks ni kuunnelkaa vaikka tätä!

Time To Step Up

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
I just realized it's been over a month since the last update in English. I guess I was so worn out by the last one I haven't gotten myself into writing a new one. Sorry about that...

Anyway. I'm gonna set a goal here. A new update in English every week. How does that sound? More frequent and shorter posts are better, right?


So instead of going back a month I'm gonna just briefly tell you what's going on right now.



First of all we're releasing a new Acoustic Video in two days. That's Friday - as always. And it's going to be the last one for a while. We'll be releasing an acoustic album of all the acoustic songs in the Fall. The acoustic album will contain all the songs of the Acoustic Videos released so far and a couple of new ones. But let's get into that better a bit later...


The reason why we're taking a break from the acoustic songs is we're recording a new song. I mean a proper song with guitars and drums and everything. We're almost done with the recordings and are going to release the song as a single during the Summer.


We're also playing a show in Oulu this Friday. That's a city in up North Finland. It's the furthest we've ever been to play a gig. So it'd better be awesome. And it's gonna be if we decide it's gonna be. So yeah, it's gonna be awesome!

Catch you next week with another update in English.

Lähtövalmiina°!

tiistai 26. kesäkuuta 2012
Käytiin tänään reenailemassa perjantain Oulun keikkaa varten. Vähän oli jotenki sekavan kuulosta, kun PA:sta oli menny joku elementti huonoks ja mulla unohtu tulpat kotiin. Piti pistää jotku isot demppaavat kuulokkeet päähän, joilla ei ikinä oikeen kuulosta siltä, miltä pitäis. Kaiken lisäks näytin varmaan iha urpolta. Tai ainaki Paul Gilbertiltä. En tiiä. Kysykää Otolta.

Mutta jos ei oteta mun henkilökohtasta hajamielisyyttä huomioon, meni ihan hyvin. Niinhän sitä kyl pitäiski, kun kyseessä on tuttu ja turvallinen setti. Pieni yllärki saatiin oululaisille mahtumaan mukaan. Kannattaa siis tulla tsekkailee perjantaina, jos liikkuu siellä suunnalla.


Laitettiin kamat läjään perjantaita varten, jotta päästään nopeesti lähtemään. Meinaa olla aika tiukka aikataulu, kun sinne ajaa kuitenki jonkin aikaa. Tää on varmaan joku tulikoe nyt sit. Kuinka kauan kestää MadCraftin pojat samassa autossa putkeen. Vielä toistaseks ei oo tullu raja vastaan. Ja tuskin tulee tälläkään kertaa. Täytyy vaan toivoo, ettei Oton iPhonesta lopu akku tai meijän Spotify-soittolistasta biisit...


Ja perjantaina tulee uus akkarivideoki! Kuvailtiin tänään vikat setit siihen. Eihän siinä mitään pointtia taaskaan oo mut ei se menoa haittaa. Sen jälkeen akkarivideot jääki kesätauolle ja asiaan palataan syksymmällä akkarilevyn-puitteissa. Pistetään siis noi tän kevään akkaribiisit sekä pari vielä äänittämätöntä levylle syksyllä. Siitä enemmän sit myöhemmin.

Mut hei! Vähänkö upeeta lähtee Ouluun! Jesseki on kuulemma innoissaan ku se on melkei sieltä päin kotosin. Eikä olla oltu vielä niin pitkällä ikinä keikalla ni kaikin puolin mahtavaa.
tomppa

Rocksi ja nauhotuksia

tiistai 19. kesäkuuta 2012
Oltiin taas perjantaina Rocksissa keikalla. Taas siksi, että tais olla jo kolmas kerta tänä keväänä, kun oltiin siellä soittamassa. Mutta siis ei se mitään. Ei tosiaankaan. On The Rocks on ihan mahtava mesta soittaa. Siellä on lähes poikkeuksetta aina hyvät soundit ja lavakin on tarpeeks tilava ja vakaa, että voi vetää täysiä.


Jopa niin täysiä, että meinaa aina vetää jopa liian täysiä. Se saattaa näkyä siinä, ettei enää oikein setin loppupäässä meinaa jaksaa vetää loppuun asti. Tai no ainahan sitä jaksaa loppuun asti vetää. Mutta ei enää välttämättä kovin montaa biisiä sen jälkeen.

Mutta sehän on just sitä. Kaikkensa antamista. Eikös?


Nimenomaan. Ja niinhan sen pitäiskin olla. Ihan turha se on missään Rockseissa soitella, jos ei anna kaikkeensa. Ihan tarpeeks monta miljoonaa bändiä tässäkin maassa, joten jos meinaa paikkansa lunastaa on vedettävä täysiä ja täydestä sydämestä.


Muttatuotaaa... Yks juttu meinas vähän jäädä uupumaan. On nimittäin ollu aikasemminkin puhetta Colasta lasipuollossa. Kyllähän te muistatte. Ei täällä varmaan muusta puhutakaan.

Rocksihan on siitäkin hieno paikka, että takahuoneessa on normaalisti aina Colaa lasipullossa. Mutta eipä ollu tällä kertaa! Meinas siinä jo tulla suru puseroon mutta löyty onneks sentään Fantaa lasipullossa. Se oli lähes yhtä hyvää sentäs.


Siinä sitten keltanen next-best-thing kourassa odoteltiin illan etenemistä Juhon ja Jessen kanssa pelaamalla Riskiä. Otto anto pelivuoronsa tietokoneen haltuun ja keskitty vaan hengailuun. Ei voi käsittää, miten tota jaksaa pelata. Kai se on kiva, kun voi pelata monta ihmistä ja tietokonetta ja aikaa kuluu. Ja onhan se aika huumaannuttavaa vallata koko maailma. Ainakin sen yhen pelin ajan...

Ja arvatkaas vaan olinko jo ihan jäätävässä voitonhuumassa ja annoin Juhon ja Jessen säälistä keräillä joukkojaan, kun Juho sitte tulikin ja vei koko pelin. Ei tarvi varmaan enää jatkossa sääliä sitä yhtään.


On muuten pikkasen ollu paikat jumissa tässä pari päivää ton Rocksin jälkeen. Tarvis varmaan vähän jatkuvammin ja tasasemmin liikkua, eikä aina tsillailla ja kerran viikosta rykästä ihan täysiä. Mmnoh, nyt alkaa taas elämä voittaa onneks.

Ja olihan toi Rocksi hyvä veto, vaikkei jengiä niin paljon ollukaan. Mut oli tosi kivaa, että ne oli ketkä oli! Oli joka tapauksessa hauskaa soittaa.


Jos oisin ollu ahkera ja tunnollinen, oisin päivittäny Rocksin fiilikset jo aikasemmin tänne niin, ettei ois tarvinnu taas postata jäätävää maratoniblogausta. Mutta en ollu...


No ei kai se mitään. Käytiin tänään treeniksellä vaihteeks. Koska tällä viikolla ei oo keikkaa, oli hyvää aikaa alotella tän kuun akkaribiisin nauhotukset ja saatiin siinä samalla kiskottua kameralle yks rumpucoverikin. Voipi olla, että pistetään toi akkaribiisi pihoille ekaks kyl.

Pitää tässä nauhotella tota ihan oikeetakin biisiä samalla. Tää on sitä kuuluisaa multi-taskausta. Ja pääasia, että jotain tapahtuu koko aika. Kivempaa se on, kun että vetäytyis jonnekin reeniksen nurkkaan nysväämään neljäkstoista kuukaudeks ja tulis sen jälkeen että tässä meillä on nyt levyllinen ihan ok biisejä kait...




Saatiin akkarista kitarat ja cajon nauhalle. Ja toi rumpucoveri. Huomenna jatketaan bassot, perkussiot ja ehkä toivottavasti lauluja. Sen jälkeen päästään jatkamaan uuden biisin lauluja.


Akkaribiisit jää varmaankin tauolle tän kuun jälkeen. Seuraava akkaribiisi tulee varmaan syksymmällä ja onkin sitten kai jo ihan uus biisi. Sillon pitäis varmaan pistää ihan levyllä asti noita akkareita pihalle. Sen näkee sit.
tomppa

Tre-tre-tre-treenit!

torstai 14. kesäkuuta 2012
Hei meijän Giveaway porskuttaa hienosti! Vielä viikko aikaa osallistua ja voittaa kaikkee hienoa. Lähtee Groomin lahjakorttia ja tuotepakettia, Fred Sandiegon lippiksiä, Wishbhoneja ja meijän paitoja, levyjä ja kangasmerkkejä. Nii ja yhet yli 100€ arvoset Logitechin Ultimate Ears -kuulokkeet vielä ihan päätteeks. Käykää tsekkaamassa täällä.


No mut se siitä. Käytiin tänään treenaamassa huomista keikkaa varten. Otto oikeestaan kulutti varmaan ekan tunnin kalvoja vaihtaessa, kun me kasattiin Juhon kanssa kamoja Juva-keikan jälkeen ja venailtiin Jesseä.


Nii ja jos mietityttää, miten niiden kalvojen vaihtamisessa voi mennä niin kauan ni miettikää uusiks... Joo...


Mut sai vaihettua! Nyt on rummut kondiksessa huomista varten.

Käytiin hakee Jesseki asemalta ja ruvettiin veivaa. Hyvät fiilikset huomisen suhteen. Rocksissa on aina hemmetin hyvä vetää, kun siellä on hyvä lava ja hyvät soundit. Ja hei perjantai-ilta! Onhan se hienoo. Aika yllättäen tuli lyhyellä varotusajalla mutta ollaan aina valmiudessa. Ja oishan tässä ny muuten ollu huikee kolmen viikon tauko ilman keikkoja ni tuli ihan tarpeeseen.


Jeejee. Huomenna siis On The Rocks, Helsinki. Mukana myös The Syke, jonka keikkakaverin peruuttaessa lähettiin paikkaamaan. Ovet alakertaan aukee klo 22 ja liput on se 5€. Kantsii tulla mesotoille ku on salteisti kova meno! Hep!
-tomppa

Giveaway, keikkoja ja beissit

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Noniin. Pistetäänpä nyt taas blogi ajan tasalle. Tässähän on ehtiny pitää vähän kiirettä. Viikon loppuna oltiin Helsingissä ja Juvalla keikalla ja alkuviikko on menny Giveawayn järkkäilyssä ja tänään käytiin vielä vetämässä vetämässä Jessen kanssa uuteen biisiin bassot nauhalle.


Ja vaikka päivällä olikin ihan hyvä sää ni eiköhän just sillä sekunnilla alkanu sataa kaatamalla, kun lähettiin kävelee junalle. Siinä sit about kilometrin verran kävelyä kaatosateessa. Nice. Mut saatiinpahan bassot nauhotettua. Valmistuu ihan hyvää tahtia toi biisi!


Perjantaina oltiin siis Bar Bäkkärillä / Green Roomissa Kivenlahti Rockin jatkoklubilla. Ihan perus hyvä Bäkkärimeininki oli. Mikäs siinä. Ei siellä tainnu vissiin hirveesti olla ite festarivieraita, kun festari loppu vasta puolen yön aikaan Leppävaarassa ja jatkoklubin eka bändi alotti jo klo 23. Mekin alotettiin puolen yön aikaan. Eipä siinä. Sillä on vedettävä, mitä on.


Lauantaina lähettiin Juvalle. Ei ollu oikeestaan mitään käryä, millanen mesta Juva on tai millanen se keikkapaikka oli. Siinä sit ensin kolme ja puol tuntia auton kyydissä, josta tietty aika suuri osa kulu auton ulkopuolella ABC:n puolella.


Mut sehän oli Otolle mieleen. Vai oliko? Ota ny tosta ilmeestä selvää...


Päästiin ku päästiinki Juvalle asti ja löydettiin Ala Baarin pihaan. Käytiin heittämässä kamoja sisään ja huomattiin että Crash Course Highwayn kaverit oli ehtiny pistää jo kamat pystyyn. Myöhemmin illalla selvis, että ne oli tullu suoraan edelliseltä keikalta Riihimäeltä, joten niillä oli ollu hyvin aikaa.


Lähettiin siinä odotellessa kattelemaan vähän, millanen mesta se Juva oikeen olikaan. Olihan siinä ihan hieno kirkko ainakin. Aika tyhjää noin muuten. Ei kauheesti näkyny jengiä missään. Ruvettiin vähän miettimään, tuleekohan sinne keikalle ketään.

Mutta niin vaan ku kello alko lähestyä yhtätoista alko paikka oleeki ihan täynnä ja siinä vaiheessa ku ruvettiin soittaa oli jäätävät buugit päällä. Ei ois ihan ekalla uskonu, että ois niin hyvä meininki ollu. Mut oli. Ja se oli kyl älyttömän jees. Pitää mennä Juvalle toistekin soittamaan!


Päästiin vielä ehjänä takasinki vaikka meinas olla vähän jännää, kun yöllä ajettiin ja kaiken maailman kauriit pomppi keskellä tietä.


Sunnuntaista onki ollu meijän Giveaway käynnissä. Kannattaa käydä tsekkailemassa Facebookista, miten siihen pääsee mukaan. Vielä on paljon kamaa jaettavaa tulevana kaheksana päivänä!


Ja hei! Perjantaina soitetaanki On The Rocksissa. Liput 5€. Sinne!
tomppa

Huomenna Kivenlahti Rockin jatkot Bäkkärillä

torstai 7. kesäkuuta 2012
Oujee! Huomenna lähtee taas. Bar Bäkkärillä tai oikeestaan Green Roomissa on Kivenlahti Rockin virallinen jatkoklubi ja esiintyjänä kuka muukaan ku... tadaa! MadCraft. Hienoo!




Tällaset infot löyty huomisesta.
Kivenlahti Rock järjestetään tulevana viikonloppuna 8.-9.6. Espoon Leppävaarassa ja festarin viralliset jatkoklubit pidetään Bar Bäkkärillä Helsingissä. Molempina iltoina Bäkkäri auki klo 18:00 ja Green Room 22:00. Liput 6€ (sis. narikan), festarilipulla 3€.

Pe 8.6

23:15 The Liar
00:15 Madcraft
01:15 Mekanism

Eikä siinä ees kaikki! Niinku eilen uhkailtiin, tänään saatiin uus rumpucoveri tuubiin. Biisinä All Time Lown uus biisi The Reckless And The Brave. Tässä ku sitä on ehtiny nauhottaessa ja miksatessa kuuntelee muutamat kerrat, alkaa tosta jo diggaileeki ihan eri tavalla. Käykää kattelemas!



Nähään huomenna!
.tmo
Oltiin tänään soittamassa Pihlajamäen nuorisopuistossa. Kelikin oli mukavan kesäisä. Ainaki siinä vaiheessa ku lähettiin liikkeelle.


Soitettiin tuolla viime kesänä vissiin ainaki kolme kertaa. Sillon oliki kyl hyvät buugit! Olihan tänäänki mut ne oli jostain syystä downgreidannu noita puitteita. Se ei ollu niinkää positiivista... Rumpujen edessä oli pleksi niinko Arabian nutalla konsanaan. Kitarat ja bassot sai vääntää niin hiljaselle ku kehtas ja vieläki hiljasemmalle. Onhan se tietty kiva, että yleisöllä ei mee korvat rikki...

Mut eipä noilla oo ees oikeestaan väliä. Se millä taas on väliä on, että siitä lavasta oli tehty ihan käsittämättömän muotonen... Ei sillä niin väliä, onko iso tai pieni lava. Kunhan siihen mahtuu ja se kestää. Tässä tapauksessa sai vähän pelätä molempien puolesta. Ja kaiken lisäks se oli ihan ihmeellinen niin, että juhon piti olla jollain erillisellä sivu-ulokkeella... Se oli vähän tylsää.


No. Eipä näitä tiedä ennen ku vasta paikan päällä, eikä siinä vaiheessa enää auta itkeä. Pitää koittaa vetää vaan puitteet huomioon ottaen mahollisimman hyvin.


Perjantaina jatketaan Bäkkärillä Kivenlahti Rockin jatkoklubilla. Siellä onneks tietää, mitä tuleman pitää ainakin lavan puolesta. Ja onhan siellä ny aina kova meininki. Niin varmasti myös perjantaina.


Ja lauantaina Juvalla! Hulluu...

Käytiin eilen kuvaamassa myös uus rumpucoveri. Tällä kertaa semisti ajankohtasesta biisistä jopa. Sain just miksattua sen ja Juhollaki on kuulemma video valmiina. Huomenna se varmaan löytyy tuubista.

Ja olipa Juho kuvannu tällasenki :D



tompor

Hyvää syntymäpäivää Otto!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Otolla on tänään synttärit! Kelatkaa sitä!

Mutta arvatkaas oliko kelattavaa ku avas tänään meijän ton Facebook-sivun... Sinne oli meijän venäläiset fanit käyny postaamassa kuvia Otolle onnitteluks. Ja oikeesti. Ne oli keränny porukan kasaan. Jokainen ottanu ittestään kuvan kirjaimen kanssa. Ja postannu ne kirjain kerrallaan järjestyksessä niin, että niistä muodostu "Hyvää syntymäpäivää Otto".

Ihan älytöntä.

Mut ihan sairaan siistii :')


Otto ei varmaan oo ees ite vielä nähny tota kun se ei oo ollu koneella. Katotaan, miten se yllättyy :D