Voi Rocks!

lauantai 16. maaliskuuta 2013
Ei mulla muuta kun että oli ihan jäätävän helmi meininki eilen Rocksissa. Isot kiitokset lähtee jokaiselta meistä jokaiselle teistä, jotka sinne päädyitte. Oli ehdottomasti yks parhaista keikoista vähään aikaan. Ainakin mun mielestä.


Ja kyllähän noi muutkin oli iha mehuissaan...


Myös. Onnistuneeseen keikkailtaan kuuluu tietenkin myös onnistunut keikkaan valmistava pelisessari Änärin parissa. Koitettiin viime viikonloppuna vähän hakata Oton ja Jessen kanssa kolmistaan mutta otettiin kyllä dunkkuun joka matsissa. Mutta eilen. Ai että! Oli koko nelikko kasassa ja yhen matsin haparoinnin jälkeen pistettiin EA:n tekoälyä halvalla. Siinä pari matsia ja sit takasin Rocksiin.


Oli muuten aika mielenkiintonen sound check eilen, kun oli ihan järkyttävän kiire aikataulu. Ennen bändejä Rocksissa oli joku standup-homma, jonka takia kolmella bändillä oli reilu tunti aikaa tsekata. Siis yhteensä - ei tunti jokaiselle. Ja siihen päälle vielä se, että Jesse ei ehtiny ees koko tsekkiin paikalle. Eli siinä sit pienen improvisoinnin jälkeen mä päädyin soittamaan bassoa sound checkissä ja Juho luukutti meijän molempien kaappien läpi.

Mut ei kai siinä mitään. Ihan hyvin meni. Ja loppuillasta sit ihan järkyttävän kovaa.

Ens kerran mennäänki sit parin viikon päästä Ikaalisissa akustisesti. Päivä on ke 27.3. ja paikka NoName.

-motppa

0 kommenttia :

Lähetä kommentti