Huh. Onpahan ollu viikko. Rutistettiin uus video ulos, tehtiin kotisivut uuteen uskoon ja soitettiin yks keikkakin siihen päälle vielä. Tollasessa julkasurumbassa on aina yllättävän paljon tekemistä. Siinä vaiheessa, kun biisi on valmis, video on valmis ja kannet on valmiit, pitää vielä pistää kaikki paikat uuteen uskoon ja duunata tusinan verran sopivan kokosia kansikuvia millon mihinkin mestaan. Ja ihan ku biisin äänittämisessä ja miksaamisessa ei ois tarpeeks hommaa. Tai videon kuvaamisessa ja editoinnissa. Tai kansien tekemisessä. Mut se palkitsee sit ku kaikki on valmiina. Hienoo, kun taas kaikki paikat hehkuu sitä fiilistä, millä tällä hetkellä pitäiski mennä. Ainaki seuraavan kuukauden. Toivottavasti.
Ei varmaan kannata alottaa ees siitä, millanen viilaus tollasten sivujen tekemisessä on. Meijän uusissa sivuissa siis. Pitää vielä tehdä pientä arviointia, jos tarvii vähän ottaa pahinta kermaa kakun päältä pois. Voi nimittäin olla, ettei vähän vanhemmalla koneella ja hitaammalla netillä sit pyörikään ihan niin sulavasti. Se on haastavaa, kun omalla koneella pyörii hienosti ja joku sanoo, ettei siellä pyöri ny ollenkaan. Muuutta. Tutkitaan tilannetta. Kyllä ne ainakin ne vanhat sivut voittaa!
Toivottavasti ens viikolla päästäis jo nauhottamaan uusia biisejä niin ei taas venähdä liian pitkäks ennen ku saadaan uutta matskua ulos. Se on joka kerta aina yhtä pitkällinen projekti, joten pitää alottaa ajoissa. Siellä on ainakin vielä muutama biisi, jotka vaan oottaa toteuttamista. Ja sen jälkeen päästäänki toden teolla reenaamaan ihan uusia biisi-idiksiä.
Muutama keikkakin varmistunu kesälle niin ei tarvi ihan kaikkia viikonloppuja olla nauhottamassa. Tsekkailkaa keikkapäiviä aina kotisivuilta tai vaikka Facebookista, ettei mee sivusuun!
Mitä teijän kesään kuuluu muuta kuin Happy Songin tuijottamista tuubista?

0 kommenttia :
Lähetä kommentti