Tom |
Pääasiassa haastiksessa puhutaan Tolkin uudesta metallioopperaprojektista, jonka kolmesta ilmestyvästä osasta ensimmäinen on ilmeisesti juuri julkaistu. Tai siis viimeinen osa. Se, että tarinan viimeinen osa julkaistaan ensimmäisenä on sellaista, mitä voi odottaa, kun kuuntelee Tolkin hämärämpiä tekeleitä.
Kiinnostavaa on se, miten Tolkki päätyi ylipäätään tekemään kolmiosaista metallioopperaa. Muistan, kun Tolkilla oli jotain hyvin leutoja videoita PledgeMusicissa omaa soololevyä varten. Haastattelusta selviää, että kampanja kiinnitti Italialaisen Frontiers Recordsin huomion, josta otettiin yhteyttä ja pyydettiin miestä tekemään kolmiosainen metalliooppera.
Joukkorahoituksesta puhutaan paljon ainakin pelien tapauksessa. Ja oon huomannut silloin tällöin muutaman isomman ja pienemmänkin bändin yrittäneen saada joukkorahoitusta levylleen. Lähes poikkeuksetta bändit ovat jääneet tavoitteestaan, jotka on kyllä olleet monessa tapauksessa aikalailla yläkanttiin. Tolkin tapauksessa kuitenkin homma poiki vähän eri tavalla. Ja vaikka tukijat eivät saaneetkaan Tolkin PledgeMusicissa lupaamaa levyä, saivat he rahansa takaisin ja kolme täysin uutta levyä. Joukkorahoituskampanja ikään kuin osoitti, että Tolkin musiikkille löytyy vielä yleisöä, jonka pohjalta levy-yhtiö uskalsi sijoittaa Tolkin projektiin.
Toinen mielenkiintoinen kohta haastiksessa oli, kun Tolkki kertoo mielipiteensä musiikin - ilmeisesti niin laillisesta kuin laittomastakin - lataamisesta. Hän sanoo, ettei musiikin lataaminen mielestään vahingoita levymyyntiä. Ja päinvastoin sellainen "noitajahti", jossa metsästetään lapsilta läppäreitä yhden levyn lataamisen seurauksena, tuottaa vain vastareaktion musiikin ostamista vastaan. Oon täysin samaa mieltä tässä asiassa.
Niinkuin Tolkkikin sanoo, on kaikkien mukauduttava muuttuvaan maailmaan. Ja onhan se niin, että jos musa on tarpeeksi hyvää, tulee kaikki muu perässä.
0 kommenttia :
Lähetä kommentti